23.9.2010

Villasukkia Tyksin keskosille

Kestovaippainfon sivulla huomasin Miuskin aloittaneen villasukkakeräyksen Tyksin keskolan hyväksi. Muutaman ystäväni lapsukaiset ovat viettäneet siellä ensipäiviään tässä maailmassa hyvässä hoidossa, joten ajattelin minäkin kantaa korteni kekoon hyvän asian puolesta.

Edellisten villasukkien kutomisesta oli kulunut suunnilleen 20 vuotta, kun koulussa piti kutoa villasukat. Mitään muistikuvaa kantapään tekemisestä ei enää ollut, mutta onneksi netti pelasti päivän. Löysin Käspaikan sivustolta selkeän kuvitetun villasukkaohjeen, joka vääntää rautalangasta mitä missäkin vaiheessa pitää tehdä. Langat kaikkiin sukkiin löysin isoäitini vanhasta lankavarastosta. Erivärisiä ihania lankoja jäi sinne vielä niin paljon, että pikkuruisia sukkia saa tehtyä vielä monet, jos vaan intoa ja aikaa riittää.


Ensimmäisenä syntyivät siniset sukat. Sukat on tehty 28 silmukalla ja mittaa kantapäästä varpaisiin tuli 11,5 cm. Nämä ovat varmasti liian isot pienelle keskoselle, mutta ehkä näillekin käyttäjä löytyy. Hoidetaanhan keskolassa myös muita tehohoitoa vaativia vastasyntyneitä.

Punaisista sukista tein pienemmät ja neuloin ne 24 silmukalla. Mitta kantapäästä varpaisiin on 9 cm ja vastaa ehkä paremmin ajatusta pienen keskoslapsen sukasta.

Kolmannet sukat tein vaaleasta langasta, jota piristämään lisäsin ruskeita raitoja ja vihreän kantapään. Nämä neuloin alkuun 28 silmukalla, mutta kantapään jälkeen kavensin silmukkamäärän 24 silmukkaan. Kantapää-varvasmitta on 10 cm.

Nyt on opeteltu perusvillasukan neulominen ja kantapään teko. Pitäisiköhän seuraavaksi lisätä haastavuutta hankkeeseen ja etsiä netistä uusi ohje ja malli!

2 kommenttia:

  1. Voi hellanlettas miten suloisia!

    Älä lisää haastavuutta, pidä homma hauskana, ja... säästä ittelleskin yksi pari...;O)

    VastaaPoista
  2. Haastavuutta ei tullut lisää, mutta vaihtelua tuli. Seuraavassa bloggauksessa tarkemmin mitä sain aikaiseksi :)

    VastaaPoista