24.9.2010

Pientä villaista tulevalle pienokaiselle

Tyksin sukkakeräyksestä innostuneena ja isoäidin lankavaraston innoittamana päätin neuloa sukat myös loka-marraskuun vaihteessa syntyvälle masuasukille. Kun lankaa riitti, niin samalla vauhdilla sain aikaiseksi myös tumput. Nyt on millä pitää pienokaiset varpaat ja sormet lämpiminä ensi talvena.

Sukat tein nro 3 puikoilla 28 silmukalla. Varteen lähdin kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja perusresorille. Sukan yläosa syntyi neulomalla 3 kr oikein ja 3 kr nurjaa. Väliin tein 8 kr aina oikein neulosta ennen resoria (2o 1n). Sukan pituus kantapäästä varpaisiin on 11 cm.

Tumpuissa käytin samoja puikkoja ja 24 silmukkaa. Malli on muuten sama kuin sukan varressa, mutta vähensin kerroksia muutamalla. Tumppujen pituus on 11 cm. Peukaloita en näin pieniin tumppuihin tehnyt.

Sukkien ja tumppujen neulomisessa testasin netistä lukemaani vinkkiä käyttää neljän sukkapuikon sijaan kolmea puikkoa. Neulominen onnistui helposti ja kun puikkojen vaihdot vähenivät, tuntui kerroksiakin syntyvän nopeammin.

23.9.2010

Villasukkia Tyksin keskosille

Kestovaippainfon sivulla huomasin Miuskin aloittaneen villasukkakeräyksen Tyksin keskolan hyväksi. Muutaman ystäväni lapsukaiset ovat viettäneet siellä ensipäiviään tässä maailmassa hyvässä hoidossa, joten ajattelin minäkin kantaa korteni kekoon hyvän asian puolesta.

Edellisten villasukkien kutomisesta oli kulunut suunnilleen 20 vuotta, kun koulussa piti kutoa villasukat. Mitään muistikuvaa kantapään tekemisestä ei enää ollut, mutta onneksi netti pelasti päivän. Löysin Käspaikan sivustolta selkeän kuvitetun villasukkaohjeen, joka vääntää rautalangasta mitä missäkin vaiheessa pitää tehdä. Langat kaikkiin sukkiin löysin isoäitini vanhasta lankavarastosta. Erivärisiä ihania lankoja jäi sinne vielä niin paljon, että pikkuruisia sukkia saa tehtyä vielä monet, jos vaan intoa ja aikaa riittää.


Ensimmäisenä syntyivät siniset sukat. Sukat on tehty 28 silmukalla ja mittaa kantapäästä varpaisiin tuli 11,5 cm. Nämä ovat varmasti liian isot pienelle keskoselle, mutta ehkä näillekin käyttäjä löytyy. Hoidetaanhan keskolassa myös muita tehohoitoa vaativia vastasyntyneitä.

Punaisista sukista tein pienemmät ja neuloin ne 24 silmukalla. Mitta kantapäästä varpaisiin on 9 cm ja vastaa ehkä paremmin ajatusta pienen keskoslapsen sukasta.

Kolmannet sukat tein vaaleasta langasta, jota piristämään lisäsin ruskeita raitoja ja vihreän kantapään. Nämä neuloin alkuun 28 silmukalla, mutta kantapään jälkeen kavensin silmukkamäärän 24 silmukkaan. Kantapää-varvasmitta on 10 cm.

Nyt on opeteltu perusvillasukan neulominen ja kantapään teko. Pitäisiköhän seuraavaksi lisätä haastavuutta hankkeeseen ja etsiä netistä uusi ohje ja malli!

22.9.2010

Liian suuret lapaset

Uuden harmaata ja vaaleaa lilaa olevan välikausihaalarin kaveriksi kaipasin sävyyn sopivia lapasia. Kun mamman vanhojen lankojen joukosta löytyi harmaata ja vaaleanpunaista lankaa, päätin uudestaan ryhtyä harjoittelemaan lapasten kutomista. Edelliset kutomani lapaset ovat olleet ahkerassa käytössä, vaikka ensialkuun en niihin ollutkaan oikein tyytyväinen.

Aloittaessani arvoin oikeaa silmukkamäärää. Jossain blogissa sattumalta törmäsin lukuun 40. Mallitilkkua en jaksanut neuloa ja vasta myöhemmin keksin, että olisin voinut ottaa mallia vanhoista lapasista, jotta koko olisi ollut sopivampi. Vahingosta viisastuneena ja virheestä oppineena ensi kerralla onnistun tässä paremmin. Opetuksena voisi olla, että kannattaa ensin suunnitella ja miettiä edes vähäsen ennen kuin ryhtyy toimeen...

Lankakin meinasi loppua kesken. Raitalanka ei olisi riittänyt enää yhteenkään raitaan ja harmaakin loppui niin, että peukalot tein eri kerästä. Kuvasta värieroa ei onneksi huomaa.

Lapaset langasta kuitenkin syntyi. Ovat vielä liian isot, mutta onneksi tyttö kasvaa ja varmaan myöhemmin niille on käyttöä. Sitä en kuitenkaan vielä tiedä minkä väristen haalareiden tai muiden vaatteiden kanssa ne tulevat käyttöön.

4.9.2010

Tervetuloa, syksy!

Syksy tulee eikä kesän väistymiselle enää mitään voi. Äidin täytyy siis varmistaa, että minimimmillä on lämpimät ulkovaatteet kylmempiäkin kelejä varten.

Vime kevään välikausihaalari oli jäänyt pieneksi ja kaupasta haettiin uusi, jossa väreinä vaalea liila ja harmaa. Haalarin alle ompelin harmaasta fleecestä sävyyn sopivan kaulurin, niin saa kylmä tuuli rauhassa puhaltaa lehtiä alas puista. Kauluriin otin mallia joskus aikaisemmin ompelemastani kaulurista. Kiinnitys on niskan takana tarranauhalla.

Villahousut NB-kokoa

Kulkiessani Prisman lankahyllyn ohi löysin alekorista Novitan beigeä Huopanen villalankaa tarjouksessa, joten pitihän sitä kerä napata mukaan.

Kerästä syntyi NB-kokoiset villahousut tiuhtisten ohjetta mukaillen, ohjeen olen löytänyt Kestovaippainfon keskustelupalstalta. Lankaa jäi vielä sen verran, että toiset lyhytlahkeiset villikset voisi vielä siitä saada.