Kesälomien jälkeen koitti paluu arkeen mukanaan miellyttävä yllätys - ompelukone ja kangaskasat alkoivat pitkästä aikaa houkuttelemaan. Kesä oli myös tehnyt tehtävänsä vaatekaapissa, eli lahkeet oli jääneet lyhkäiseksi monista housuista ja yöpaidoista.
Pikkuneiti oli ihastuksissaan viime keväänä, kun sai illalla pyjaman sijaan päälle ihka oikean pitkähelmaisen yöpaidan. Sopivista yöasuista oli pulaa ja kun Nalle Puh kangas huusi kangaskasasta kovaan ääneen haluavansa muuttua yöpaidaksi, ompelin neidille uuden asun. Kangas on vanha löytö Jätti-Rätistä ja kaavana Ottobren Night armaat Owl raglanhihainen pyjamapaita, johon lisäsin helman. Paidan kaava on kokoa 92 ja helma noin 10 cm pidempi kuin koon 90/100 yöpaidassa. Hyväksi havaittua paidan kaavaa on käytetty mm.
tunikassa,
pyjamapaidoissa ja
joululahjapaidassa.
Harmaat taskulliset housut ompelin omilla kaavoilla, joita olen käyttänyt myös aikaisemmin housuissa
viime keväänä ja
viime syksynä ja myös
villahousuissa. Tällä kertaa tein tarkoituksella lahkeista hieman leveämmät, vaikka yleensä housujen ongelmana onkin olleet liian leveät ja liian lyhyet lahkeet sekä liian iso vyötärö. Kankaat on Jätti-Rätistä. Taskuihin sain idean Ottobre-lehden housuista, joissa oli pisaran malliset kantatut taskut. Näistä ei tullut pisaran mallisia enkä tehnyt kanttauksia, mutta sieltä se idea lähti kuitenkin...
Edellisten housujen leveys jäi väiritsemään, joten tein uudet ihan oikeilla kaavoilla. Siniharmaiden housujen kaavana Ottobre-lehdestä 4/2011 Superstrech farkkulegginsien kaava ilman taskuja. Kaavan piirsin kokoa 98 ja pituuden otin koon 104 mukaan. Toivottavasti näistä ei kasveta ihan heti ulos. Housut ovat päällä mukavan kapoiset legginsien oloiset ja pituuskin vaikutti ihan sopivalta. Kangas on Jätti-Rätistä.
Vaaleanharmaan meleeratut ribbilegginsit tein samalla L&B legginseistä (koko 80) piirretyllä kaavalla, jota olen tyytyväisenä ennenkin käyttänyt. Pituutta on kaavaan tullut lisättyä ajan mittaan, mutta vyötärö on pysynyt entisellään. Lahkeensuut viimeistelin tiheällä saumuriompeleella. Tämäkin kangas Jätti-Rätistä.
Nyt saatiin kaappiin kolmet housut lisää. Käytössä toivottavasti huomaa mitkä ovat kaikkein mieluisimmat, ja mitä kaavaa kannattaa käyttää seuraavissa.