16.1.2012

Täytyyhän tytöllä tanssihame olla

Ilmoitin minimimmin 3v. lastentanssiin samaan ryhmään naapurin tytön kanssa. Kun olimme sopimassa kimppakyydistä mainitsi ystäväni tyttärensä uudesta tanssihameesta. Tunsin itseni aika onnettomaksi tapaukseksi, sillä minulla ei ollut tullut mieleenkään, että jo ensimmäisellä tunnilla pitäisi olla tanssihame. Onneksi kaapista löytyi puhtaana yksi ohut puuvillahame, joka sai luvan kelvata ensihätään.

Äidille tuli kiire ommella tytölle tanssitunnille sopivat vaatteet. Muilla tanssijoilla oli balettipukuja tai vastaavia, joten sille linjalle lähdettiin. Kankaat hain Jätti-Rätistä. Kaavana käytin Ottobre-lehden 3/2011 uimapuvun kaavaa kokoa 104, johon lisäsin frillahihat jostain kesämekon kaavasta ja pääntietä pienentämään kuminauhakujan. Pääntien kanssa oli muutenkin ongelmia. Kuminauhakujaan päädyin, kun olin kolmannen kerran purkanut framilonilla rypytetyn taitteen... Ensimmäinen kerta, kun käytin framilonia ja meistä ei ainakaan vielä tullut ystäviä.

Lopputulos yllätti lopulta itsenikin. Puvusta tuli sopiva, istuu riittävän hyvin ja hame sopii siihen mainiosti. Henkkamaukasta tarttui mukaan vielä tossut ja vaaleanpunaiset säärystimet, ja niin on tanssityttö valmis. Ja äiti päässyt toteuttamaan itseään vaaleanpunaisen unelman kera.

Lopuksi on vielä todettava, että värivalinta syntyi kangaskaupan valikoimien mukaan. Vaaleanpunainen ei ollut suunnitelmissa, mutta vaihtoehdotkin olivat aika vähissä. Hintaa puvulle ja hameelle tuli lopulta alle 5€.

6 kommenttia: