16.2.2011

Alkuvuoden ja joulun kootut ompelukset

Tämä blogi elää hiljaiseloa. Pieni vauva ja taapero pitävät äidin liian kiireisenä käsitöille ja blogin päivittämiseen. Ompeluideat pyörivät päässä, ja kankaitakin kotoa löytyisi, mutta aikaa koneen äärellä istumiseen ei vaan tahdo löytyä. Tässä kuitenkin kootut kertomukset viime ajoilta.

Joululahjakasseja valmistui joulun alla muutamia. Sisältönä kasseissa oli glögiä, manteleita, pähkinöitä, suklaata ja muuta jouluista. Kangas Ikean verhokangasta.
Huovutetut pannunaluset löysivät myös tiensä joulupakettiin. Neliön mallinen on neulottu ja pyöreä virkattu. Joulumuori oli testikappale ja päätyi paketin koristeeksi. Lankana värjäämätön Koirataidon luonnonmusta lanka 100 % villaa. Huovutus on tehty pesukoneessa.
Kaksospojille ompelin pakettiin kypärämyssyt ja ruokalaput. Samanlainen kypärämyssy päätyi myös serkkupojan pakettiin. Kypärämyssyjen kaavana on käytetty Ottobren nettikaavaa. Ruokalappujen kaava on oma. Kankaat Jättirätistä.
Tyksin keskolan villasukka- ja tumppukeräykseen neuloin kolme sukkaa, jolloin sain kaksi sukkaparia aikaiseksi. Toinen sinisistä sukista oli neulottu jo syksyllä, mutta pari jäi puuttumaan edellisestä keräyksestä. Sinisten sukkien langat ovat isoäidin lankakokoelmasta. Vaaleanpunaiset sukat tein Novitan woolista.

2 kommenttia:

  1. No kiva ku kuitenkin välil muistat blohhailla :)
    Tsemppiä sinne kiireiden keskelle!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Päivärytmit alkavat pikkuhiljaa muokkautua uomiinsa, joten kiireetkin ehkä vähän helpottavat :)

    VastaaPoista