13.2.2012

Nasuna penkkareihin

Penkkariauton lavalle haluttiin pukeutua Nalle Puhin rakkaaksi ystäväksi Nasuksi. Possun nenä löytyi kaupasta, mutta korvat päätettiin ommella ja askarrella ihan itse.

Pipon päälikangas, vaaleampi vaaleanpunainen college, löytyi valmiina kaapista. Korvien tummempi pinkki joustofrotee ostettiin Eurokankaan palalaarista. Samasta kankaasta tehtiin myös pipon vuori, jotta pipo olisi vähän lämpimämpi, jos penkkaripäivänä yllättää kovat pakkaset ja kylmä viima. Korvien sisään ommeltiin kaksi kerrosta tukevaa vadelman väristä verhokangasta ja vanua. Lisäksi korvien sisään pujotettiin suikaleet muovisen keksipurkin kannesta, jotta saatiin korvat pysymään tukevasti pystyssä, vaikka vähän tulisi hypittyä ja pompittua.

Kaava syntyi sitä mukaa, kun työ eteni. Samoin ompeluideat... Sovittamalla ja kokeilemalla ja vähän välillä muokkaamalla syntyi päähän istuva pipo ja korvat. Korvat ommeltiin kiinni ensin vähäsen, sitten vähän enemmän ja vielä enemmän ja vähän edestä ja takaa ja joka puolelta, jotta lopputulos oli ompelijaa ja käyttäjää tyydyttävä. Ompelija taisi olla se kriittisempi osapuoli.

Loppu hyvin kaikki hyvin? Se selvinnee torstaina, kun ajot on ohi ja nähdään pysyikö pipo päässä ja korvat pystyssä koko ajelun ja hulinan ajan.

1 kommentti:

  1. Heippa! Hienolta näyttää! Mäkin aloitin blogin... hih! Ehkä sen hameen saan ommeltua tämän avulla. Mä otin jo perhosmekon käsittelyyn ja tein siitä kaavat. Ja hain kangasta. Ehkä siitä vielä mekko syntyy! :)

    VastaaPoista