10.1.2010

Talvitossut päiväunia varten


Eräänä päivänä kiireisellä kauppareissulla onnistuin hukkaamaan minimimmin toisen tossun. Harmitti, mutta väsyneen tytön kanssa en jaksanut lähteä sitä enää etsimään. Kenkiä meillä käytetään yleensä ulkoillessa, mutta autoreissuilla ja vaunuissa suosin topattuja tossuja. Muutama kuukausi on nyt käytetty milloin kenenkin rukkasia, tumppuja, lapasia ja villasukkia. Lainassa ollutta Ottobre-lehteä 4/2004 selatessani löysin tossujen ohjeen ja kaavan, ja päätin korjata tilanteen - tarviihan tyttö nyt sopivat unitossut vaunuihin päiväunille.

Tossut (koko 18 kk) on tehty Irticosta ostetusta ulkoilukankaasta. Vuorena olen käyttänyt luonnonvalkoista puuvillakangasta, jossa tikattuna ohut vanu. Vanukangas löytyi vuosi sitten muuton yhteydessä, alkujaan oli vuosia sitten teetetyn päiväpeiton vuoresta jäänyttä ylimääräistä kangasta. Ohjeen mukaan vuorikangas olisi ollut mikrofleeceä, mutta sitä ei löytynyt kotoa oikean värisenä ja ajattelin toppauksen olevan lämpimämpi.

Ottobren tossuissa oli pohjaan aplikoitu tassun jäljet ja takana tamppi, mutta nämä jätin itse laiskana laittamatta. Tossujen yläreunan tikkaukseen ompelin kiinni tuotemerkin. Tikkaukset tein valkoisella langalla, kun se nyt sattui koneessa olemaan... Milloinkahan oppisin, että jos en edes aio yrittää saada aikaiseksi siistejä tikkauksia, niin langan ei tarvitsisi olla hirveän selvästi pohjakankaasta erottuvaa ;)

Tossut sain aikaiseksi minimimmin päiväunien aikana. Oli helpot ja nopeat tehdä, ja varmasti pääsevät meillä käyttöön heti huomenna, kun päiväuniaika koittaa.

3 kommenttia:

  1. Tämä on juuri se, mitä minäkin olen jo jonkin aikaa aikonut tehdä... Tulosta odotellessa.. ;) Meillä käytössä päiväunilla äp tossut, jotka ei ole tarpeeksi lämpimät ja ovat jäämässä pieneksikin. Muutenkin kivoja juttuja sulla täällä blogissa :)

    VastaaPoista
  2. Onpa tosi kivat tossut! Tällaiset laitan itsekin to do -listalle. Jos vaikka vaippaompeluksista jääneitä pul-paloja käyttäisi :) Kiva blogi sulla muutenkin, jään vielä seikkailemaan ja lueskelemaan vanhempia postauksiasi.

    VastaaPoista
  3. Kiva, jos olet jaksanut lueskella tekstejäni! Jostain ihanasta kuvioidusta pulista olisikin saanut kivan väriset tossut, harmi ettei tullut mulle mieleen ommellessani... Tuli aikanaan ostettua 3 m tätä ruskeaa ulkoilukangasta, kun hinta oli vain 1 €/m, joten sitä riittää vielä vaikka mihin :)

    VastaaPoista