12.11.2009

Bambukankainen sisävaippa yövaipaksi

Pääsin pitkästä aikaa ompelukoneen äärelle toteuttamaan itseäni. Lopputuloksena oli Myllymuksujen raitabambusta sisävaippa minimimmille yövaipaksi. Vaippa on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun aloittaa kankaiden leikkaamisen ja ompelun ensin, ja vasta myöhemmin päättää minkälaisen vaipan haluaisi...

Vaippa on tehty KVY:n kaavalla, josta olen lyhentänyt takasiivekkeitä, jotta saisin paremmin istuvan sivunepillisen vaipan.Päälikangas on Myllymuksujen raidallista bambupuuvillafleeceä ja sisäkangas Pikku-Auringon bambufleeceä. Kiinteässä imussa on kerros mikrokuitufroteeta ja kerros raitabambua. Kiinteässä läpässä ja neppiläpässä on kummassakin bambufleeceä 2 kerrosta ja sisällä mikrokuitufrotee. Vaipassa on kokonaisuudessaan siis 7 kerrosta bambua ja 3 kerrosta mikrokuitua.

Vaipan reisikuminauhat on ommeltu kolmipistesiksakilla sisäkankaaseen. Takana on kaksi kuminauhaa kujissa ja laitoin myös etuosaan kujan ja kuminauhan. Ajattelin näin tekeväni joustavavyötäröisen housuvaipan. Pidempi läppäimu on ommeltu vaippaan kiinni ja lyhyempi on kiinnitettävissä nepeillä.

Mutta ne ongelmat ja mokat mitä tuli vastaan, kun ensin ryhdyin hommiin ja vasta sitten ajattelin...
  • Kankaisiin leikkasin saumavarat, jotka jo sinänsä kuuluvat kaavaan, mutta ajattelin suurentavani mallia saumavarojen verran. Lopulliseen vaippaan en kuitenkaan saumoja ommellut vaan viimeistelin vaipan saumurilla, sillä halusin pitää vaipan reunat ohuempina. Lopputuloksena oli erityisleveä vaippa. Kaventaminenkaan ei enää siinä vaiheessa olisi onnistunut purkamatta kuminauhoja, mihin en halunnut enää ryhtyä...
  • Keksin etukuminauhan vasta siinä vaiheessa, kun olin saanut saumat huoliteltua saumurilla, joten jouduin leikkaamaan etureunan auki ja ompelemaan myöhemmin uudelleen...
  • Kiinteän läpän kiinnitin vasta, kun olin saanut saumuroinnit tehtyä, eli läpän kiinnityssauma tuli ommeltua koko vaipan läpi...
  • Neppien paikat ja lisäimun neppikiinnityksen päätin ihan viimeisenä, joten kaikki nepit tuli kiinnitettyä koko vaipan läpi eikä yhtään nepin kantaa tullut piilotettua kangaskerroksien väliin. Silmää häiritsee kullanväriset neppien kannat, jotka eivät muutenkaan vaipan väriin sovi, mutta kotona ei löytynyt muita...
Tästä suorituksesta ei voi olla ylpeä, mutta onneksi siitä voi ottaa opikseen seuraavan vaipan kohdalla!

4 kommenttia:

  1. Ihanat materiaalit, paljon kivoja niksejä, pitää kokeilla tuota neppariläppää heti. Pelkällä saumuroinnilla saa mukavan lituskat saumat. Joku vinkkasi, että meleeratut saumurilangat olisi pehmeitä vastaavanlaisina saumoina. Shoppailua ;O)? Kommentoithan, miten joustovyötärö toimii, saako vaipan päälle/pois avaamatta neppejä?

    VastaaPoista
  2. Vaippaa katsoessa ei kyllä uskoisi että ompelemises tullut "takkuja". Tosi hieno :)

    VastaaPoista
  3. Vaippa on ollut aktiivisesti käytössä nyt muutaman viikon. Vyötäröstä tuli riittävän joustava, joten vaipan saa puettua päälle housuvaippana nepit jo valmiiksi kiinnitettyinä.

    VastaaPoista